lauantai 19. lokakuuta 2013

Ennen/jälkeen

Motivaation vuoksi piti katsoa mitä on saanut aikaan... Jotain sentään...


Marraskuu 2012 vs. lokakuu 2013


Toukokuu 2012 vs. syyskuu 2013

perjantai 18. lokakuuta 2013

Nurkkaa kuntoon


Talo valmistautuu talven viettoon. Onhan se vuodessa edennyt onneksi nyt jonkin verran. Pääty on edelleen hassun näköinen kun yläkerran ikkunat puuttuvat. Visuaalisesti myös alakerran ikkunat muuttuvat korkeammiksi kunhan niihin saadaan ne koristelaudat ja lippa yläpuolelle.



Projekti "Ohhoh mitäs täällä on..." jatkui. Suihkutin pintaan Uulan homeenestoainetta varmuudeksi ja kuivatin.



Paperointi yhtenäisenä koko nurkan yli. Alaosassa villan ja purun liitoksessa sai olla huolellinen ettei jää ilmataskuja.



Villalevyt paikallaan.



Laudoitus paikallaan. Jätin pienet raot väliin kun alkuperäisissäkin on.



Pari kerrosta puukuitulevyä vielä päälle. Murphyn lain mukaan muuten varmaan puolet kiinnitysnauloista osuu aina niihin lautojen väleihin...


Vanhoja tapettikerroksia jotka löytyivät puukuitulevyjen välistä. Olenkin ihmetellyt kun en ole niitä aiemmin koskaan nähnyt.



Keittiö valmisteltuna pintojen laittoon.


Katosta aloitettiin. Pellavaöljymaalia pintaan.


Uunia on nyt poltettu jo ihan kunnolla. Varaa mahtavasti. Lämpenee pesällisellä.

torstai 10. lokakuuta 2013

Keittiötä

 
 
Kävin keittiöpuusepän luona katsomassa missä mennään. Ihan uteliaisuuttani sillä mikään kiire ei ole kalusteita saada, kun katto ja lattia pitäisi ensin maalata ja seinät tapetoida. Hyvältä kuitenkin näyttää.
 

Ikkunan alle tuleva penkki/kaappi.


Ensimmäinen oviaihio.


Tiskiallas.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Viikonlopun yllätyslöytö


Tapetointia varten ollaan tasoitettu sinäpintoja ja alakerran makuuhuoneessa alettiin repiä vanhaa (muovipinnoitettua) tapettia irti seinästä. Nurkassa tapetin alla olikin sitten mustia laikkuja jotka tulivat koko puukuitulevyn läpi ja haisivat sille itselleen. Ei perk... No levyä pois ja levyn alta paljastui sitten tällainen näky...


Alla toinen puukuitulevy jossa oli kolme kerrosta alkuperäisiä (paperi)tapetteja eli päällimmäinen levy on asennettu lisäeristeeksi joskus myöhemmin jolloin muovitapetit olivat jo muodissa.


Alempi levy oli sekin kärsinyt mutta ei samassa kunnossa kuin päällimmäinen.



Kosteutta oli myös laudoissa, pahvissa ja puruissa. Purin rakenteen nyt runkoon asti ja otin purut pois. Seuraavat vasojen välit sekä nurkan toisella puolella että tämän vieressä olivat kuivat. Runkotolpat olivat myös onneksi kuivat ja kovat. myös rakenne purujen takana oli kuiva ja kova.

Mitä siis on tapahtunut ja milloin? Todennäköisesti tämä on aiheutunut viime syksynä kattoremontin yhteydessä jolloin eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä pressu petti ja pressun liepeestä pääsi holahtamaan vettä reilummin nurkan rakenteisiin. Tämä vesi on valunut nurkassa alaspäin ja kesällä lämpö on ajanut kosteutta ulos rakenteista (sisäänpäin koska ulkoseinä on kuuma),  mutta kun rakenne ei hengitä niin se on törmännyt muovitapettiin ja jäänyt sen alle muhimaan. Olin jo koko viimesyksyisen episodin unohtanut täysin, vaikka se olikin aika unohtumatonta kiipeillä kello kaksi yöllä pimeässä liukkaalla katolla kiinnittämässä pressuja myrskyssä...

Muita vastaavia paikkoja ei talossa onneksi ole ja onni onnettomuudessa että tuo löytyi ja ei ollut pahempi. Ei nyt sitten ihan vielä päästy tapetoimaan...

tiistai 24. syyskuuta 2013

Ylä- ja alapohjan eristystä uudisosaan


Yläpohjan puhallusta. Nurkat puhallettiin kuitenkin varmuuden vuoksi paperin läpi eikä "tarkistusluukusta".


Onhan sitä. Ja pölyä oli sen mukaisesti.



Mutta mukavasti se painui vasojen väliin. Tein vajaan metrin mittaiseen 145mm leveään laudanpätkään kahvan ja painelin sillä kevyesti oikeaan korkoon.


Ristiinkoolattu kodinhoitohuone ja kylpyhuone oli hieman hankalampi ja purua piti käsilla tunkea koolausten ja putkien väleihin. Ei silti mikääm paha homma.


Alakerran makuuhuoneen ikkuna-aukosta näkyy hyvin talon vanha rakenne: vuorilauta - vinolauta - tervapaperi - pahvi - runko/puru - pahvi - vaakalauta - puukuitulevy*2. Sillä mennään kun on kerran menty jo 60 vuotta.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Ja lisää ikkunoita

Kyllä se niin on, että ikkunat ovat talon silmät ja niillä on ulkonäköön todella iso merkitys. Vaikka ikkunainvestointi onkin iso osa kokonaisbudjettia niin kyllä aina sielua sykähdyttää kun uuden ikkunan saa paikalleen. Ja nythän uusi on siis "vanha" eli oikea perinneikkuna. Ja vanha ikkuna on uusi eli alumiinipokainen 1980-luvun hirvitys.



Vanhoissa ikkunoissahan oli tosiaan kaksi karmia sisäkkäin eli kun alkuperäisistä ikkunoista on aikanaan luovuttu niin uudet ikkunat on laitettu vanhojen pokien sisään (!?). Varmaan se on ollut nopeaa näin. Varsinkin kun sen on vielä tiivistänyt uretaanilla. Alkuperäiset karmit on edelleen ihan priimassa kunnossa, mutta käyttökelvottomat tuon urpon asennuksen vuoksi... Siksi kuvan vaihtoehto oli ainoa mahdollinen.



Kyllä se talo vaan muuttuu... Tätäkin kuvaa on hyvä verrata blogin alkupään kuviin...



Iltaisin ei enää kovin myöhään näe hommailla ilman valoja...

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Syksy saa


Menee osastoon "hommia jotka tuntuu yleensä kaikilla roikkuvan"eli patolevyjen viimeistely reunalistalla. Uuden osan lecaharkkoihin oli ihan kivan helppoa lyödä listat 2" nauloilla, mutta vanhan osa kivinen betoni oli pikkasen ikävämpi homma. Poralla reikä ja lyöntiankkuri perään. Ainoa mikä toimi. Ihan hirveä ähräys. Kannattaa muutenkin ehdottomasti tehdä jo silloin kun on vielä monttu ja tilaa ympärillä.



Mutta kyllähän se tekee huolitellumman näköiseksi...



Puimuri kävi puimassa kauran pois.


No eihän tosta kuvasta mitään näe, mutta on siellä räystäslaudat ylhäällä. Valkoisen värin sijaan maalattiin laudat seinän värisiksi. Ajateltiin että se vähän "pienentää" 60cm räystäitä. Alkaa illat pimenemään jo suhteellisen aikaisin...


                                 

Lantikalla kulkee.




 Auringonlasku. Tämä näkymä on tarjolla tulevista yläkerran ikkunoista.


keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lisää ikkunoita ja putket


Ikkunoiden tiivistäminen on kivaa. Eikä näy uretaanipurkkia...


Kylppärin isompi ikkuna paikallaan.


Viemärit ja vesiputket paikallaan.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Päivitystä

Taas on aikaa vierähtänyt. Loma on mennyt lähinnä rakennushommissa, mikä on ollut hauskaa. Mukava vaihe menossa kun on paljon sellaista hommaa jossa eteneminen näkyy konkreettisesti.


Päädyttiin sitten kuitenkin tilaamaan täyspuinen keittiö paikalliselta puusepältä Ikea-keittiön sijaan... Tässä luonnos ikkunan puolelta.


Ja sama hellan puolelta.



Talon vanhat puupinnat ennen maalausta. Pohjatyöt tehty. Irtomaali kaavittu (sitä oli lähinnä eteläpäädyssä), pinta pesty Uulan maalinpesuaineella, homeenestokäsittely tehty Uulan Homeenestolla ja vanhat sinkaamattomat naulanpäät maalattu Ferrexillä.



Uusi maali pinnassa. Sävytys oli sinertävämpi kuin oli tarkoitus. Mutta hyvä se on silti. Kannattaa olla aika tarkkana näköjään tuon sävytyksen suhteen. Tämäkin oli tehtaalla sävytetty, mutta ilmeisesti eri valmistajan värikartta ei ihan käänny aina tarkasti.



Keittiön lattiaa syntyy. Purujen ja lautojen väliin laitettiin ilmansulkupaperi. Lähinnä pitämään purut poissa asennuksen tieltä.

Ensimmäinen uusi ikkuna paikallaan! Puuttuu vielä ylhäältä koristelauta ja lippa. Sisäpuolelle niitattiin muovi suojaamaan pölyltä mikä heijastuu ikkunoista. Ikkunat on siis myöskin paikalliselta ikkunapuusepältä.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Homma etenee


Vielä lattiat auki ja sähköputket purujen sekaan. Olohuone.


Ja keittiö. Sähkökaappi on ulkona seinän takana ja siksi putkia menee julmettu määrä keittiön lattian alla. Purut olivat kaikkilla kuivat ja hyvän hajuiset.


Kylpyhuoneen oviaukko. Uudisosan pohjoisen puoleinen kulmapalkki oli edelleen hieman kostea viime syksyn jäljiltä (Palkin sisään on koteloitu selluvillaa) ja sitä on nyt kuivateltu porattujen reikien kautta puhaltimella. Alkaa vihdoin olla kuiva.



Olohuoneen lattiaa. Rakenne: Vanhat purut, vanhat vasat, paperi, lattialauta. Ympäripontattu on kyllä nopeaa ja helppoa asentaa.



Ulkomaalausta ja uudet rännit. Tuo Leguaani on ihan ehdoton. En suostu maalaamaan enää ulkoseiniä mistään telineiltä tai tikkailta. Tuolla vehkeellä on aina oikealla korkeudella. Ja telaketjuilla kulkee kivasti ympäri taloa. Kumiset ketjut ei edes jätä juurikaan jälkiä.

torstai 9. toukokuuta 2013

Keväistä hässäkkää.



Ulkovuorilaudat alkaa olla paikallaan. Jos vaikka pääsisi tässä sesongissa maalaamaan. Uusi väri on vielä vähän mietinnässä.


Keittiön lattia on vihdoin purettu. Uudet lattialaudat ostin jo vuosi sitten...



Uusia ikkunoita!!!!



Tontilla luonto heräilee.