Taas on aikaa vierähtänyt. Loma on mennyt lähinnä rakennushommissa, mikä on ollut hauskaa. Mukava vaihe menossa kun on paljon sellaista hommaa jossa eteneminen näkyy konkreettisesti.
Päädyttiin sitten kuitenkin tilaamaan täyspuinen keittiö paikalliselta puusepältä Ikea-keittiön sijaan... Tässä luonnos ikkunan puolelta.
Ja sama hellan puolelta.
Talon vanhat puupinnat ennen maalausta. Pohjatyöt tehty. Irtomaali kaavittu (sitä oli lähinnä eteläpäädyssä), pinta pesty Uulan maalinpesuaineella, homeenestokäsittely tehty Uulan Homeenestolla ja vanhat sinkaamattomat naulanpäät maalattu Ferrexillä.
Uusi maali pinnassa. Sävytys oli sinertävämpi kuin oli tarkoitus. Mutta hyvä se on silti. Kannattaa olla aika tarkkana näköjään tuon sävytyksen suhteen. Tämäkin oli tehtaalla sävytetty, mutta ilmeisesti eri valmistajan värikartta ei ihan käänny aina tarkasti.
Keittiön lattiaa syntyy. Purujen ja lautojen väliin laitettiin ilmansulkupaperi. Lähinnä pitämään purut poissa asennuksen tieltä.
Ensimmäinen uusi ikkuna paikallaan! Puuttuu vielä ylhäältä koristelauta ja lippa. Sisäpuolelle niitattiin muovi suojaamaan pölyltä mikä heijastuu ikkunoista. Ikkunat on siis myöskin paikalliselta ikkunapuusepältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti