keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lisää ikkunoita ja putket


Ikkunoiden tiivistäminen on kivaa. Eikä näy uretaanipurkkia...


Kylppärin isompi ikkuna paikallaan.


Viemärit ja vesiputket paikallaan.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Päivitystä

Taas on aikaa vierähtänyt. Loma on mennyt lähinnä rakennushommissa, mikä on ollut hauskaa. Mukava vaihe menossa kun on paljon sellaista hommaa jossa eteneminen näkyy konkreettisesti.


Päädyttiin sitten kuitenkin tilaamaan täyspuinen keittiö paikalliselta puusepältä Ikea-keittiön sijaan... Tässä luonnos ikkunan puolelta.


Ja sama hellan puolelta.



Talon vanhat puupinnat ennen maalausta. Pohjatyöt tehty. Irtomaali kaavittu (sitä oli lähinnä eteläpäädyssä), pinta pesty Uulan maalinpesuaineella, homeenestokäsittely tehty Uulan Homeenestolla ja vanhat sinkaamattomat naulanpäät maalattu Ferrexillä.



Uusi maali pinnassa. Sävytys oli sinertävämpi kuin oli tarkoitus. Mutta hyvä se on silti. Kannattaa olla aika tarkkana näköjään tuon sävytyksen suhteen. Tämäkin oli tehtaalla sävytetty, mutta ilmeisesti eri valmistajan värikartta ei ihan käänny aina tarkasti.



Keittiön lattiaa syntyy. Purujen ja lautojen väliin laitettiin ilmansulkupaperi. Lähinnä pitämään purut poissa asennuksen tieltä.

Ensimmäinen uusi ikkuna paikallaan! Puuttuu vielä ylhäältä koristelauta ja lippa. Sisäpuolelle niitattiin muovi suojaamaan pölyltä mikä heijastuu ikkunoista. Ikkunat on siis myöskin paikalliselta ikkunapuusepältä.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Homma etenee


Vielä lattiat auki ja sähköputket purujen sekaan. Olohuone.


Ja keittiö. Sähkökaappi on ulkona seinän takana ja siksi putkia menee julmettu määrä keittiön lattian alla. Purut olivat kaikkilla kuivat ja hyvän hajuiset.


Kylpyhuoneen oviaukko. Uudisosan pohjoisen puoleinen kulmapalkki oli edelleen hieman kostea viime syksyn jäljiltä (Palkin sisään on koteloitu selluvillaa) ja sitä on nyt kuivateltu porattujen reikien kautta puhaltimella. Alkaa vihdoin olla kuiva.



Olohuoneen lattiaa. Rakenne: Vanhat purut, vanhat vasat, paperi, lattialauta. Ympäripontattu on kyllä nopeaa ja helppoa asentaa.



Ulkomaalausta ja uudet rännit. Tuo Leguaani on ihan ehdoton. En suostu maalaamaan enää ulkoseiniä mistään telineiltä tai tikkailta. Tuolla vehkeellä on aina oikealla korkeudella. Ja telaketjuilla kulkee kivasti ympäri taloa. Kumiset ketjut ei edes jätä juurikaan jälkiä.